Blogia on tullut päivitettyä vähän huonosti mutta nyt saatiin vihdoin kirjoitettua meidän loppuajasta pietarissa ja Siperian matkastamme. Tässä tulee:
Jo pitkän puheena ollut Trans Siperia
junamatka halki venäjän oli vihdoin totta. Matkasimme 4 hengen porukassa josta
Jannen tapasimme ensimmäisenä Pietarissa torstaina 3.4. Näyttelimme Jannelle
hieman paikkoja päivällä ja illalla ja otimme rinkkamme mukaan ja menimme
katsomaan Champions leaguen välieriä irkupubiin josta sitten menimme suoraan
Moskovaan lähtevään junaan. Junassa meillä oli paikat avovaunusta jossa
kaikilla oli omat sängyt. Viereemme sattui erittäin mukava Valkovenäläinen
nuori mies jonka kanssa juttelimme ja joimme vodkaa koko illan kunnes menimme
nukkumaan. Aamulla herättyämme olimme perillä Moskovassa. Jannen puhelin oli
valitettavasti puhallettu yön aikana mutta se ei tuntunut innokasta matkaajaa
haittaavan, lähdimme puhelin kaupoille. 4 matkaajamme Suvi oli myös saapunut
Moskovaan jossa kokoonnuimme ja koska meillä oli vielä muutama tunti aikaa
ennen Siperian junan lähtöä päätimme lähteä käymään punaisella torilla.
Junamme ensimmäiselle etapille oli Россия 2 joka pitäisi olla kuulemma
kaikkein hienoin. Meillä oli oma 4 hengen hytti joka oli
kylläkin melko pieni. Hytissä oli vain 4 sänkyä ja keskellä 1 pieni pöytä.
Sinne kun läväytimme 4 isoa rinkkaa niin lattiatilaa ei enää ollutkaan yhtään
vapaana vaan piti pomppia sänkyjä pitkin jos halusi liikkua. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme
oli Omsk joka on kai venäjän 4. suurin kaupunki mutta saimme huomata ettei
Omskissa ole sitten yhtään mitään nähtävää! Junamatka meni Omskiin hyvin, sinne
oli matkaa muistaakseni jotain 50-60 tuntia joista suurimman osan joko
nukuimme, söimme omia eväitämme tai joimme. Ravintolavaunun tarjonta ei ollut
kauhean hyvää, mutta hätätapauksessa sielläkin pystyi syömään jos omat
nuudelipussit ja jauhoperunamuussi alkoi tökkimään. Ruoka annokset olivat
pieniä ja kalliita, ihmiset tulivatkin sinne vain juomaan vodkaa tai olutta.
Tapasimme ravintolavaunussa erään vanhemman venäläismiehen joka oli erittäin
kiinnostunut meistä, vaikka kielimuuri oli varsin korkea pystyimme kuitenkin
keskustelemaan hieman ja mies tarjoili meille juomia samalla kun puhuimme.
Lopulta saavuimme Omskiin paikallista aikaa
muistaakseni 5.30 aamulla. Ajattelimme että kyllähän nyt miljoonakaupungista
hotelli löytyy, mutta ei! Ei sitten millään! Aikamme väsyneenä käveltyämme
alkoi jo toivokin hiipua kunnes törmäsimme erääseen koiran ulkoiluttajaan jolta
kysyimme apua. Hän ei puhunut sanaakaan englantia mutta oli muuten varsin
mukava oloinen. Hän kertoi että vie meidät hotellille jos seurataan häntä.
Lähdimme kävelemään kaverin perässä junaradan toiselle puolelle hieman
kaatopaikkaa muistuttavalle paikalle josta ihme kyllä löytyi hotelli. Hän sai
meille varattua huoneen joka osoittautuikin erittäin hienoksi. Huone oli iso ja
siellä oli oma jacuzzi josta pojat ottivat ilon irti. Muutaman tunnin unien
jälkeen lähdimme pyörimään Omskiin jossa ei tosiaan ollut yhtään mitään
nähtävää. Kävimme syömässä tutussa ja turvallisessa kansainvälisessä
pikaruokalassa eli KFC:ssä. Illalla osa porukasta lähti käymään vielä Piano
nimisessä ravintolassa. Seuraavana aamuna nukuimme pitkään ja kävelimme takaisin
juna-asemalle jossa pääsimme seuraavalle etapille kohti Irkutskia.
Junamatka meni pitkälti samoissa merkeissä
kuin ensimmäinenkin. Söimme eväitämme, luimme kirjoja, pelasimme kännykällä ja
joimme vodkaa ravintolavaunussa muiden venäläisten kanssa. Tapasimme
ravintolassa pilkkijoukkueen joka oli menossa Baikal järvelle pilkkikisoihin
karsimaan ensivuoden pilkin MM kisoihin jotka pidetään Suomessa. Toivotaan että
porukka pääsee suomeen kisoihin, olivat sen verran hauskaa jengiä. Noin 2
vuorokauden matkustamisen jälkeen saavuimme Irkutskiin jossa kello oli taas
paikallista aikaa jotain 5.30 aamulla. Tällä kertaa löysimme hotellin ihan omin
avuin ihan juna-aseman läheltä ja menimme saman tien muutamaksi tunniksi
nukkumaan. Pienten päikkäreiden jälkeen lähdimme suuntaamaan kohti Baikal
järveä joka on reilu tunnin ajomatkan päässä Irkutskista. Baikal on maailman
syvin järvi, noin 1600m, ja siellä pitäisi olla aivan kristallin kirkasta
vettä. Pienen taistelun jälkeen löysimme vihdoin bussiasemalle josta ostimme
liput pieneen bussiin joka vei meidät järvelle. Paikka oli todella kaunis mutta
järvi oli harmittavasti vielä paksun jääkerroksen peitossa joten vettä emme
kauheasti päässyt näkemään. Olimme paikalla vain pari tuntia jonka aikana
pidimme pienen piknikin järven rannalla ja otimme tietysti paljon kuvia.
Lähdimme viimeisellä bussilla illalla takaisin Irkutskiin jossa kävimme
nopeasti pyörähtämässä hotellilla jonka jälkeen pyysimme taksikuskia viemään
meidät johonkin paikalliseen yöklubiin. Päädyimme pieneen baariin jossa saman
tien pöytään istuttuamme meille tuotiin kuohuviinipullo ja sanottiin että se
lähetettiin tuosta viereisestä pöydästä. Hetken epäilimme
asiaa mutta joimme sen sitten kuitenkin pois ja pyysimme viereisen pöydän
mieskolmikon meidän kanssa istumaan. Hekään eivät kauheasti englantia puhuneet
joten yritimme siinä sitten kommunikoida venäjäksi parhaamme mukaan. Itse
ehdimme yhdet juomat tilaamaan koko illan aikana ja venäläiset tarjosivat
kaiken lopun, jopa taksimatkan takaisin hotellillemme. Syyksi he sanoivat vain
että me olemme heidän vieraitamme. Vietimme koko illan heidän kanssaan ja yöllä
palasimme takaisin hotellille ja menimme nukkumaan. Seuraavana aamuna nukuimme
pitkään ja herättyämme meidän pitikin jo melko pian lähteä taas juna-asemalle
kohti pisintä, noin 76 tunnin mittaista matkaa Vladivostokkiin.
Junamatkalla taas sama kaava kuin aiemmin, eli
ei siitä sen enempää. Riutuneena ja erittäin pahan hajuisina saavuimme vihdoin
Vladivostokiin joka osoittautui erittäin kauniiksi kaupungiksi. Juna-aseman
edessä taas pyörimme varmaankin aika hukassa olevan näköisinä koska kolmikko
nuoria tuli kysymään meiltä kohtuu hyvällä englannilla että tarvitaanko apua.
Kerroimme heille että tarvitsisimme hotellin yhdeksi yöksi ja he tiesivätkin
saman tien halvahkon Hostellin aivan keskustassa johon menimme. He hoitivat
taas varauksen puolestamme ja vaihdoimme yhteystiedot. Hostellissa saimme oman
pienen 4 hengen huoneen jossa ei ollut juuri muuta kuin sängyt ja tuhottoman
kuuma. Huoneemme läpi kulki myös viereisen huoneen asukit joten siinä oli vähän
trafiikkia eikä kauheasti omaa rauhaa. Siistiydyimme nopeasti ja lähdimme
kaupungille syömään. Löysimme erittäin viihtyisän pizzerian jossa söimme ja
joimme hyvin ja melko halvalla. Syöminkien jälkeen soitimme kolmikolle ja
sovimme tapaavamme baarissa. Vladi niminen kaveri veikin meidät melkoiseen
underground paikkaan. Baari oli vanhan kerrostalon alakerrassa eikä sinne ollut
mitään opasteita tai merkkejä. Paikka oli kuulemma jonkun ”kaveriporukan”
omistama piilokapakka jossa he pienehköllä porukalla viettävät aikaa. Baari
koostui kahdesta huoneesta jossa toisessa oli muutama sohvaryhmä, baaritiski ja
televisiot ja pelikonsoli. Toinen huone oli vain suuri täysin pimeä
elokuvateatterihuone jossa oli suuri videotykki jossa näytettiin
toimintaleffojen parhaimpia kohtauksia. Olimme paikassa pari tuntia jonka
aikana puhuimme vaikka kuinka monen nuoren kanssa. He olivat erittäin
kiinnostuneita siitä miten olemme saapuneet Vladivostokiin ja pitivät meitä melkoisen
hulluina kun lähdimme tuollaiselle reissulle ihan huvin vuoksi. Loppuillasta
suuntasimme vielä toiseen ihan oikeaan yöklubiin jossa vietimme muutaman tunnin
ja lähdimme takaisin hotellille. Seuraavana aamuna oli hyvästien aika, kun
Janne ja Suvi lähtivät takaisin Suomeen ja minä ja Beni jatkoimme matkaamme
kohti Etelä-Koreaa ja Seoulia.